OLUTKELLARI

Hailuodon Gose

Tyyli: Gose
Alk.%: 4,3
Panimo: Hailuodon Panimo, Hailuoto, Suomi

Hailuoto taitaa lagereiden salat, mutta kuinka on suloisen suolaisen Gosen laita? Hailuodon Gose on nykytyylinmukaisesti korianterilla ja merisuolalla maustettu, hapahko vehnäolut. Koska panimo luottaa luomun voimaan, on myös korianteri ja jännästi merisuolakin luomuleimattua.

Itse olut ei minusta Goslarin suunnan tarjontaan kovin voimakkaasti vertaudu, vaikka ajan mittaan suolaisuus esiin pääseekin. Etiketin lupaama määritelmä hapahkosta vehnäoluesta täyttyy hienosti ja vahvuuteen nähden lasissa on taas kerran mukavan runsasta ja tasapainoista nautintoainetta. Tämän hailuotolaiset tuntuvat hanskaavan äärimmäisen hienosti, sillä vaikka valtaosa oluista varsin mietoja onkin ollut, on niistä irronnut makua ja tunnelmaa kuin vahvemmistakin tuotteista ikään.

Hailuodon Gose

Vaalean meripihkainen, hivenen utuinen ja runsasvaahtoinen olut. Tuoksu on mukavan runsas, aika jämäkkäkin. Elokuinen vehnäisyys tuntuu auringossa hivenen paahtuneeltakin, mukana on vienoa maltaan makeutta ja aika mallaspuolisena tuoksu itseään muutoinkin esittelee. Korianterista yrttisyyttä löytyy raikkauden takeeksi, Gosemaailma ei suoranaisesti nenään tunnu vaan kevyesti spesiaalilta vehnältä tämä lähinnä tuoksuu. Ihan hyvältä joka tapauksessa.

Maku... No etiketissä seisova ”hapahko vehnäolut” pitää hyvin kutinsa. Tai no hapantahan tämä ei tunnu oikeastaan lainkaan olevan, vaikka takaa hieman suolaisen sitruksisesti kaikuukin. Punertava, ei-niin-viljavan vaalea väritys myös maistuu selvästi. Vahvuuteen nähden melko rungokas, jämäkkä ja syvääkin makujen kerroksellisuutta tarjoileva vehnänen, missä kevyt korianteri antaa tuoreella yrttisyydelle ja kuivahkolle mausteisuudelle kasvot.

Maltaan puolella on taas hieman paahtunutta, paahtoleipäistä vehnävyyttä, kevyttä makeutta ja yleistä, pellon laidassa kököttävän myllyrakennuksen täydentämän maalaismaiseman rustiikkisuutta. Suolaisuus muuten tikuttelee kieltä jälkimaun puolella. Aluksi sitä ei edes noteerannut, mutta ajan mittaan ilmiö tuntuu varsin selvänä, joskaan ei valtoimenaan tohottavana.

Gosena vähän niin ja näin, vehnäoluena herkullinen ja monipuolinen. En valita, juon ja nautin.

Pisteet: 34/50

Kissmeyer Stockholm Syndrome DIPA

Tyyli: Imperial / Double IPA
Alk.%: 9,5
Panimo: Kissmeyer Beer, Charlottelund, Tanska
Pantu: Ipswich Ale Brewery, Ipswich, Massachusetts, USA

Tulipa tuossa taannoin vastaan tanskalaisguru Kissmeyerinkin tuotoksia. Paikallinen jazz-luola Poppari valikoitui erään illanvieton istuntopaikaksi ja tarjosi toimivan taustamusan lisäksi myös mielenkiintoista maisteltavaa. Paikan olutvalikoima on muutoinkin ihan toimiva ja monia muita keskustan anniskelupaikkoja kattavampi, vaikkei olutravintolan mittoihin päästäkään. Kissmeyerin kumppanina meni myös Tripel Karmeliet ja kaapissa näkyi olevan useampikymmen tuote Põhjalasta lähtien.

Mutta sitten asiaan. Kissmeyerhän on suomalaisille tuttu hahmo mm. Prykmestar Double IPAn kehittelyn kautta ja miestä tituleerataan myös olutmaailman kenties tunnetuimmaksi hahmoksi. Carslbergin, sittemmin aikansa pioneerinä tunnetun Norrebron puolelta tuttu mies valmistaa oluita nykyisin oman nimikkobrändin alla, vaikkei hänellä omaa panimoa olekaan. Kiertolaistoimintaa siis ja senpä vuoksi Tukholman sydroomaakin on käyty potemassa Jenkkien puolella, Ipswich Ale Breweryn luona.

Stockholm Syndrome on paperilla hieman mainitun vakkasuomalaisen tapainen. Aivan niin laajaa mallaskirjoa ei tosin ole käytetty (Pilsner (65 %), Pale Ale (25 %), Pale Munich (6 %), Wheat malt (4 %)), mutta CTZllä, Green Bulletilla, Pacific Gemillä, Nelson Sauvinilla, Simcoella, Citralla ja Amarillolla hoidetulla humaloinnilla saadaan raaka-aineiden nimikekirjoa jo kivasti kiinni. Oluella on tekijänsä mukaan kaksi elämää eli sen makuprofiili kehittyy tuoreimman humalailoittelun taantuessa syvempään barleywinemaiseen suuntaan – vähän kuin erään norjalaistoimijan sataluku-sarjan kehutut juhlaoluet.

Tuotoksen päivämäärätietoja ei tullut lainkaan tarkastettua, mutta kokemani perusteella ainakaan siellä tankkituoreen aromihuminan päädyssä ei ehkä liikuta. Kovin mairittelevaksi olut ei nimittäin vahvuutta ilmentävän poltteen myötä nouse, vaikka hedelmäkuorma iloisesti esiintyykin. Arvion laatuun vaikuttaa osaltaan tilanteen sosiaalinen luonne sekä blogistin jo hivenen maistellut olotila.

Tiivistelmä Kissmeyerin taustoista löytyy Anikon kirjoittamana Shakerin puolelta:

Anders Kissmeyer – pitkä urapolku panimomaailmassa

Kissmeyer Stockholm Syndrome DIPA

Samea, oranssinen keltainen olut. Tuoksu on hyvinkin hedelmäinen ja humalantäyteinen, mutta myös hieman vahvuuttaan karkeasti henkivä.

Myös mausta löytyy alkoholia ja hedelmäistä tropiikin tenhoa. Sitrusta, greippistä suoruutta ja kohtalaisen jämäkkää maltaisuutta ilman mainittavaa makeutta kuitenkaan. Liekö olut nyt kahden elämänsä välisessä kehitysvaiheessa tai jossain, sillä tasapaino on hieman hakusessa eikä tuo paikka paikoin esiintyvä alkoholin makukaan oikein puhuttele. Suutuntuma on suht soljuva ja muutenkin kiva, muttei tätä kokonaisuutena oikein voi kehua.

Pisteet: 29/50

Paulaner Original Münchner Dunkel

Tyyli: Dunkel
Alk.%: 5,0
Panimo: Paulaner Brauerei (Schörghuber), München, Saksa

Niin se vain on syksykin kohta täällä ja kyllähän tässä muutama maltaisempikin pataolut maistuisi. Jaa no, nehän toki maistuvat aina. Paulanerihan kaikki ainakin vehnästä tuntevat, mutta pakko myöntää että tämä oli ensikerta kun panimon legendaarinen Münchner Dunkel tuli henkilökohtaisesti koettua.

Original Münchner Dunkel ei tietenkään mitään ylimaallista tai poikkeuksellista maistajalleen tarjoa, mutta sen tasapaino, makujen runsaus ja tiivistunnelmainen tumman lagerin taika ovat jotain, mikä nostattaa syvää arvostuksen tunnetta juomaa maistellessa.

Tummalla lagerilla on Baijerissa myös pitkät perinteet ja esimerkiksi Münchenin alueen kovaa pohjavettä kehutaan etenkin tummasävyisempien lagereiden valmistusta suosivaksi. Olut valmistetaan Münchner- ja Pilsner –maltaisen rungon varaan, Herkuleen, Tauruksen sekä Hallertauer Traditionin mestaroidessa humalapuolella.

It does not get much more historical or more noble than this: Until the 1930s this was Bavaria’s only beer. Despite the later success of Münchner Hell, our Münchner Dunkel is still a star today: Mahogany brown, sparkling with full flavour and roast aroma with a hint of dark chocolate. Under the creamy mocca-coloured head beats a strong Munich heart of finest barley malt.

Paulaner Original Münchner Dunkel

Punertavanruskea, kevytvaahtoinen ja kirkas lager. Melko tumma, hehkuva. Mallaspainotteinen tuoksu on hyvä. Paahdettua toffeisuutta, siirappikuorista leipää, kevyen kuivakakkuista tuntua melko syvässä ja tummasävyisessä paketissa.

Maku jatkaa syvänmaltaisen tien kulkemista. Tumman maltainen maunkuva henkii paahtunutta siirappisuutta, limppua sekä toffeeta nostavaa jälkiruokaleivosta. Kevyttä paahdettakin tuntuu olevan, lopussa kivasti nipistävää yrttisyyttä sekä jälkimakua kuivempaan suuntaan vievää mausteisuutta. Pitkä kaiku on kuitenkin toffeisen maltainen ja limppuinen, mutta tuo pieni potku ja puraisu tekee linjaan sopivan, lyhytkestoisen poikkeaman. Tuntumaltaan olut on keskirunsas, vahvuutta syvempi ja sinällään jämäkkäkin. Makumaailma on varsin runsas eikä laatua voi kuin kehua.

Tasapaino, yhteensovitus ja viimeistely pelaavat tässä maltaisessa näytelmässä hienosti.

Pisteet: 35/50

Saimaa Brewer's Special Mosaic Pale Ale

Tyyli: American Pale Ale
Alk.%: 5,5
Panimo: Saimaa Brewing Co., Mikkeli, Suomi

Saimaan tämänkertainsen näyteboksin ainoa Brewer’s Special –sarjan edustaja oli Mosaic-humaloitu APA. Kaverina tuolla suosikkihumalalla on tällä kertaa Columbus eli single hoppailua ei nimen vihjailusta huolimatta ole harrastettu.

Mosaic Pale Ale ei oikeastaan ole edes uutuustuote, vaan sitähän oli jo viime vuonna tarjolla, tuolloin tosin vanhaan kaupparajaan alistettuna. Nyt vahvuutta on saatu mukaan hitunen lisää, mikä tekee tällekin oluttyylille vain hyvää. Saimaalainen jää siitä huolimatta aika vaatimattomaksi.

Saimaa Brewer's Special Mosaic Pale Ale

Oranssinen, keskirunsaan vaahdon nostava olut. Tuoksu on hivenen varovainen, Mosaicin tunnelmia kumminkin esittelevä. Eli sitrusta ja herukkapensaan aromeita löytyy, mutta vähän tasapaksussa muodossa.

Maku on ihan jees. Mallaspuoli on hieman koholla, muttei mahdottomasti. Humalointi ei tunnu pääsevän tilanteen herraksi eli volyymiä pitäisi siihen saada lisää. Alussa vienoa hedelmää, ei juuri muuta. Lopussa enemmän menoa ensin sitruksen, sitten purevamman greipin teesein. Marjapensaan lehti tuo mukaan myös jännää tunkkaisuutta, mikä osaltaan vaimentaa parasta terää...

Ei sinällään pöllömpi, muttei myöskään erotu edukseen. Näitä alkaa kaupoissa olla jo kyllästymiseen saakka.

Pisteet: 30/50

Tyyli: Stout
Alk.%: 6,0
Panimo:Bell's Brewery, Comstock, Michigan, USA

Bell’sin maineikas Kalamazoo Stout on nyt kaatunut lasiini kaksi kertaa ja vaikka se varsin hyvä onkin, on sen saavuttamaa asemaa ehkä hivenen hankala käsittää. Kyseessä on toki Bell’sin mittapuulla klassinen resepti, mutta jotenkin se ei vain iske toivotulla voimalla. Expedition Stoutsen sijaan lunasti kaikki odotukset ja enemmänkin.

Kalamazoo on lakritsilla maustettu, paahteinen ja mausteainettaan esittelevä Stout, joka kyllä puhuttelee, mutta jättää odotuksiin nähden hieman kylmäksi. Maistokertojen välille mahtuu parin vuoden tauko, mutta ajatukset eivät näy matkalla muuttuneen. Didn't rock my bells...

Named after the city where it all began, Kalamazoo Stout is one of our most classic recipes. This smooth, full-bodied stout offers a blend of aromas and flavors of dark chocolate and freshly roasted coffee, balanced with a significant hop presence.

Bell's Kalamazoo Stout

Varsin tumma, rusehtavan vaahdon saava olut. Tuoksussa on muhkeaa paahteisuutta kahvisin piirtein, mutta myös aimo annos lakritsista tahmaavuutta. Imelää se ei ole, mutta kieltämättä tuoksun perusteella tuntuu, että tämä kyllä tarraa hampaisiin kiinni.

No ei onneksi. Lakritsisuus on toki edelleen vahvaa ja nousee esiin maun puolivälin jälkeen jatkaen esitystään aina jälkimaun puolelle, jossa se hetkeksi hiipuu vain palatakseen lopussa estradille. Maun alkupuoli on kokonaisuutena melko vaatimaton, itseään hakeva keskirunsaiden, teräväpiirteisten hiilihappojen pyyhkeessä enimmät vivahteet mennessään. Ryhtiä kuitenkin lopulta löytyy kahvisen paahteen, suklaan ja sopivan katkeron muodoissa.

Huulet hieman tahmaantuvat, mutta paksua tämä ei millään tapaa ole. Syvyyskin on etenkin alussa vähän siinä kinthaalla. Odotin enemmän ja ehkä palaset osuisivat paremmin kohdalleen muutaman prosentin jyhkeämmässä paketissa. Hyvä, mutta hieman hapuileva.

Tuomio: Lakritsinen ja paahteinen Stout, joka jää jälkeen korkeista odotuksistaan. Hyvä silti, ei huippu.

Pisteet: 37/50

Malmgård Spelt IPA

Tyyli: India Pale Ale (Speltti IPA)
Alk.%: 5,5
Panimo:Malmgårdin Panimo, Malmgård, Suomi
Pantu:Saimaa Brewing Co., Mikkeli, Suomi

Malmgårdin näytesetti sisälsi toisenkin Saimaalla valmistetun ja tölkitetyn tuotteen. Spelt IPA on nimensä mukaisesti kartanopeltojen spelttivehnällä ryyditetty, jenkkihumaloitu (Centennial, Cascade ja Columbus) IPA. Se on sovitettu nykyiseen kauppavahvuuteen sopivaksi ja puraisee 55 IBUn voimin.

Kokonaisuutena ihan jees tavaraa, vaikkei nyt mitään erityisen hehkutettavaa välttämättä tarjoakaan. Spelttihän tästä aika omaleimaisen oluen tekee, mikä tietty tarkoittaa ettei pääpaino tuolla humalailoittelun puolella kovinkaan kokonaisvaltaisesti ole.

Nämä sloganit on aivan karmeita...

Tölkin kylki sisältää ihan kivasti tuotetietoa, kapulakielisen sisältökuvauksen ja huvitusta herättävän tökeröä sisustustarrojen mukasyvällisiä elämänviisauksia toistelevaa iskulauselinjaa jatkavan ”Speltti-IPA. Suloisen katkera kuin elämä itse” tekstin. Kaksi viimeistä on kenties ne panimon uudistetun ilmeen eniten häiritsevät asiat – karmeaksi muutettua designia väheksymättä.

Tässä tölkissä juojaansa odottelee tasapainoinen, vivahteikas IPA. Maista kuinka perinnevilja speltin pähkinäisyys kohtaa amerikkalaisten humalalajikkeiden sitruksiset aromit, maun rakentuessa lempeästi täyteläisen mallasseoksen päälle.

Malmgård Spelt IPA

Meripihkainen, kauniin ja kestävän vaahdon nostava olut. Tuoksussa sitrushedelmäistä ja havuista humalaa, sekä mallaspuolelta nousevaa mausteista taustasävyä ja keksisyyttä.

Maku on ihan kiva. Sitrusvetoinen, greippinen ja kevyemmän havukkoinen aromaattisuus toimii hyvin, mutta mallaspuolikin on hyvin esillä. Ei siis mitään puhdasta aromi-iloittelua, vaan tasapainoisen tuntuista, hyvärunkoista makusteltavaa. Vaaleahkossa mallasrungossa hiven karamellia, enemmän keksiä, pähkinää ja mausteista kuivuutta.

Saimaalaistuneista malmgårdilaisista selvästi toimivampi.

Pisteet: 33/50

Malmgård Idaho Wheat IPA

Tyyli: Wheat Ale
Alk.%: 5,5
Panimo: Malmgårdin Panimo, Malmgård, Suomi

Malmgårdin ensimmäinen pieniin pulloihin pakattu uutuus oli omalla kohdallani tämä Idaho#7:lla ja Perlellä humaloitu vehnä-IPA. Rungossa ohramaltaiden lisäksi perusvehnää ja kartanopeltojen Emmeriä. Panimon pullotuotteet valmistetaan edelleen Pernajassa ja näin tulee olemaan jatkossakin, vaikka tölkkien myötä spekulaatioita totaalisaimaalaistumisesta on nettipöhinässä elänytkin.

Tämä panimolta muiden muassa saatu uutuus ei kuitenkaan tee kunniaa Malmgårdin tasalaatuiselle ja toimivalle tuotannolle, eikä pikkupulloihin siirtyminen saati etiketti-ilmeen lekkeriksi vetäminen kiitoksia kerää. Onneksi jotkin asiat ovat pysyneet ennallaan, sillä juhannusaaton koleudessa nautittu X-Porter on edelleen sitä samaa timanttisuutta mitä se on aina ollutkin – hyvä olut ei pakkauskoon tai ulkokuoren muutoksista piittaa, kuluttajat ehkä enemmänkin… Idaho Wheat IPAn olisi sen sijaan voinut jättää tekemättäkin.

Tämä raikas mutta vahvasti humaloitu vehnäolut tarjoilee sitruksista hedelmäisyyttä, neilikkaista mausteisuutta sekä kevyttä havuisuutta, joita omien peltojen emmer-vehnä mukavasti pehmentää. Ja nautinnon viimeistelee katkeron puraisu.

Malmgård Idaho Wheat IPA

Tummahkon keltainen, samea ja suht kevytvaahtoinen olut. Tuoksu on hyvä, mutta miedonlainen. Vehnäisyys hallitsee mallaspuolta, sitrussävyinen hedelmäisyys muuta tunnelmaa. Suht raikas, ihan jees.

Maku on myös ”ihan jees”. Pureva greippisärmä tarjoaa kivan lopetuksen, mutta alkupuoli on tasapaksumpi: sitrusta, jonkinlaista hedelmää ja maustetta vaaleahkon, vehnän kevyesti runsauttaman maltaan sekaan lykättynä. Vähän sekavalta tuntuu ja makumaailmakin hakee volyymiään, humalointi iloaan. Sinällään kai melko raikas ja helposti juotavakin, muttei rahanväärti saati suositeltava.

Tasapaksu on aika hyvä termi tähän paikkaan.

Pisteet: 28/50

BrewDog Clockwork Tangerine

Tyyli: Session IPA
Alk.%: 4,5
Panimo: BrewDog, Ellon, Aberdeenshire, Skotlanti

Skottipanimon mandariinimaustettu kellopeli-Session IPA tuli vastaan lähikaupan oluthyllyssä. Kulttielokuvan nimestä hieman muunnellen väännetty tuote valikoitui viime vuoden Prototype Challengen ykkösnyrkiksi ja mestaroi nykyisin panimon kesäsesonkiin kuuluvan oluen roolissa.

Hedelmämaustetut humalapommit ovat pääsääntöisesti olleet aika toimivia, joskin paikoin aromaattisuutta suotta liian tiiviiksi ja raskaaksi pakkaavia nautintojuomia, mutta tämä peli tarjoilee melko hedelmänsä ällöttävä makeus edellä. Ei hyvä, vaikka paperilla ihan näppärältä kesäjuomalta kuulostikin. Ehkei verrattain makea mandariini kuitenkaan ole se lajikumppaneista parhain vaihtoehto, jos raikkaus ja kepeä aromikkuus on tahtotilana...

Clockwork Tangerine first made an appearence last year when it took the crown in our 2017 Prototype Challenge under the pseudonym of 'Tangerine Session IPA'.

A flavour profile that'll tick all those boxes as we head into the summer months! At 4.5% it's a standout session beer that packs a juicy citrus hit and mellow tropical notes on a toasty and caramel background.

BrewDog Clockwork Tangerine

Pihkaisen keltainen, varsin kirkas ja kaunisvaahtoinen olut. Tuoksu on hyvin mandariininen, oikeastaan vähä tiskiaineen mitoissa jopa. Hedelmäisyys on makeaa, jopa imelää. Hieman puistattaa, vaikka muutoin aika raikas kai onkin. Nenä tarttuu liikaa yhteen, toki varsin dominoivaan, elementtiin.

Maku ei lähde. Kuin sekoitus suklaakonvehdin löllön imelää appelsiinihillontapaista täytettä ja Fairyn kesän uutuusmakua – mitä ikinä sitten lieneekään. Imelän aromaattinen, jopa lässähtäneen lämpimän hedelmäinen vaikka olut lähes jääkaappikylmänä huulille nouseekin.

Lopussa greippisempää, tunnelmaa leikkaavaa sivallusta, mikä ei lopulta juuri mitään pelasta. Ei toimi.

Pisteet: 25/50

Timothy Taylor Landlord

Tyyli: Bitter
Alk.%: 4,1
Panimo: Timothy Taylor, Keighley, Englanti

Tämä klassikon aiheellisessa maineessa oleva brittiolut oli kenties taloutemme eniten hankittu olut kuluneen vuoden aikana. Tai ainakin yritti olla, kunnes Mestarin Herkku tiputti sen pois oluthyllynsä perimmäisestä nurkasta. Toivoa sopii, että olut löytäisi tiensä takaisin valikoimiin ja vaikka vähän paremmalle paikallekin.

Landlordilla on oluena enemmän ikää kuin isälläni, mistä huolimatta se on edelleen varsin varteenotettava vaihtoehto nykyaikaisen sameuden keskellä. Olutharrastusta aloitellessani se kuului useammankin kaupan valikoimiin ja oli myös keskustelun aiheena lajia pidempään harrastaneiden jupinoissa – niin sanotusti harrastajien huulilla, minkä vuoksi päätin itsekin lähteä tuotteeseen tutustumaan. Tykästyin, mutta hiljalleen myös unohdin sen, kunnes löysin taas uudestaan.

Vuonna 1952 ensi kerran valmistettu olut on ollut minulle kirjoituksellisesti eräänlainen tabu – aihe, jonka äärelle en ole rohjennut sanallisesti lähteä pätemään. Olut loisti jonkin aikaa myös poissaolollaan, tai ainakaan itse en siihen ollut aikoihin törmännyt, ennen kuin sen keskustamarketista viime vuonna taas yhytin. Maistoin yhden, ostin toisen, suosittelin naapurillekin. Hain taas pullon, ostin toisen ja niin eespäin. Nyt se on taas poissa.

Timothy Taylor Landlord

Landlordin tarinaa alkaa tosiaan 50-luvun alkuvuosilta, jolloin se tuli myyntiin Competition Alen nimellä. Tavoitteena oli valmistaa "vahva", pullotettu pale ale kasvaan markkinarakoon. Sanotaan, että Landlord oli vastaisku kaivostyöläisten kuluttaman, paikalliskilpailijan valmistan Barnsley Bitterin suosioon. Competiton Alen alkuperäisnimen tavoitteena oli aktivoida kuluttajia kilpailun muodossa. Oluelle haettiin iskevää nimeä, johon apua pyydettiin kansalaisilta. Tuotteen viralliseksi nimeksi päätyneen ehdotuksen antaja palkittiin £500 palkinnolla, joka nykyrahassa on noin £10 000. Ihan pienestä puuhastelusta ei siis ollut kyse.

Useita palkintoja kahminut Landlord on valmistettu tyystin Golden Promise –maltaisen rungon päälle, Styrian Goldingsin, Goldingsin ja Fugglesin tarjotessa parasta antiaan humalapuolelle. Palkintojen ja oluthörhöjen arvostuksen lisäksi se on saanut osakseen myös ylevämpää tunnustusta itse Madonnan julistaessa sen suosikkioluekseen 2000-luvun alussa. Ei paha.

Timothy Taylor Landlord

Kevyen punertava, oranssinen klassikko kauniin, valkean vaahtokerroksen kuorruttamana. Tuoksu on varsin runsas, kaikessa orastavan oranssisessa vaaleudessaan tasapainoisen jämäkästi perustettu.

Kukkaisan aromaattinen, brittisitruksinen humalointi on tuoretta, kevyen ruohoyrttisessä sivukaiussaan toimivaa. Hyvin esillä oleva, hunajainen, imeltynyt keksimäisyys saa seurakseen hienoista pähkinää ja päästää altaan esiin myös mukavasti maltaan karamellisuutta. Onpa oiva britti.

Eikä maku petä tuoksun lupauksia. Kukkainen, sitruksinen ja yrttinen humalointi sointuu tuoksua voimakkaampana, miellyttävän aromaattisena, mutta samalla lopussa hyvin pureutuvaa sitrusyrtin napakkuutta tarjoilevana. Takapotkussa on myös hienoista mausteisuutta, joka toimii hyvin yhteen kevyen pähkinäisyyden kanssa.

Mallaspuoli on tuoksua rennommin esillä. Paahtoleipäinen, keksinen ja kevyemmin karamellinen maltaisuus ei kuitenkaan jää huomaamatta, vaan sillä on kokonaisuuden kannalta tärkeä rooli, jota yleinen vaalea ja kevyen marmeladimainen hedelmäisyys täydentää. Hienoa brittitunnelmaa alusta loppuun.

Pisteet: 36/50

Evil Twin I Always Felt Closer to IPAs Than I Did to People

Tyyli: India Pale Ale
Alk.%: 7,5
Panimo: Evil Twin Brewing, Brooklyn, New York, USA
Pantu:Two Roads Brewing Company, Stratford, Connecticut, USA

Kesälomalla tuli testailtu useampikin toimiva makukokonaisuus ja näitä on tarkoitus käydä läpi tässä syksyn pimeneviä iltoja odotellessa. Loman makumatkat sukelleltiin hyvin pitkälti sameissa vesissä eli trendikästä tavaraa oli testissä verrattaen paljon. Tai ainakin siltä se äkkiseltään tuntuu.

Evil Twinin hienoon törpökkään pakatun oluen nimeen on osittain helppo samaistua, ainakin jos sen kesäiltana mökkilaiturin rauhassa erehtyy korkkaamaan. Tuotakin piti tietty kertaalleen testata, kun kotioloissa suoritettu ensitutustuminen osoittautui lisähankintoja tukevaksi.

Evil Twin I Always Felt Closer to IPAs Than I Did to People

I Always Felt Closer to IPAs Than I Did to People on tosiaan samea, kahteen kertaan Galaxyllä, Citralla, Simcoella ja Falconer’s Flightilla kuivahumaloitu IPA. Nuorison diipadaapaa vieroksuvia vanhanliiton jyyriä puistattava DDH siis mainittu ja siitähän aiheen (kai) hieman rennommin ottava IPA-kansa tykkää. Myyvä kirjaintrio meikäläisenkin kohdalla - koska, onhan se...

Valmistaja kehuu humalaa käytetyn tonneittain ja miksipä sitä isommin kyseenalaistamaan – kyllähän sitä makutestin perusteella ihan riittävästi nimittäin löytyy. Oluesta on aiemmin ollut tarjolla hivenen vahvempi 9-prosenttinen versio, mutta itselle tämä seiskapuolikas on huomattavasti houkuttelevampi lukema. Toimii, nääs.

Evil Twin I Always Felt Closer to IPAs Than I Did to People

Vaalea, kauniin keltainen ja samea olut hurjan kauniilla vaahdolla. Tuoksu on valloittava. Vaaleaa trooppisuutta ananaksen, mangon ja passionin sävyissä, pirteää sitrusta ja tuoretta havua. Hyvin aromaattinen.

Maku toistaa tuoksua ja tarjoaa kohtalaisen, greippi-havuisen loppupuraisunkin, joka tahdittaa pitkää jälkimakua. Mango-ananas-smoothie on maussa vähäisemmin esillä aromaattisen sitrusmehun ja greipinkuorisen tuulahduksen pyyhkiessä suuta raikkaudellaan. Mukana kulkee tuo mainio havuisuus. Nyt on hyvä, ai että.

Pisteet: 41/50

Fat Lizard Saison Rose

Tyyli: Saison
Alk.%: 5,5
Panimo: Fat Lizard Brewing Co., Espoo, Suomi

Pienen kotikuntani paikallinen K-kauppias on näköjään ottanut liskobisset vakituiseen valikoimaansa eli keväällä kehumani invaasio on saanut kesänkin aikana jatkoa uusien oluiden voimin. Kesälaitumille kirmatessani havaitsin hyllyyn saapuneen myös kehuttua, vadelmalla ilostettua kesä-Saisonia, jota ilman en kaupasta voinut poistua. Uuden alkoholilain syytä tämäkin, sillä oluen väkevyyshän on uusi kauppavahvuus huomioiden ”ihan tapissa”.

360-tölkkipakattu Saison Rose on Alkossakin suurpulloissa nähdyn 6,3-prosenttisen oluen pikkuveli ja täyskaima. Kauppavahvuinen Saison Rose on kaukaista sukua myös Je suis Saisonille, jonka reseptiikkaan myös tuo vahvempi roselainen pohjautuu. 6,3-prosenttinen Saison Rose on Je suisin kahden saisonhiivan sijaan käytetty sekä saison- että samppanjahiivan voimin ja siihen on nimen mukaisesti lisätty myös vadelmapensaan aarteita – kauppa-rose lienee tästä sitten vain hieman alaspäin skaalattu vadelmaunelma. Ja niin, eikö nämä kaksi vadelmasaisonia olisi voitu nimetä vähän paremmin erottuvasti? Sekaisinhan tässä meinaa mennä, kun hommaa yrittää selkeästi esittää.

Samppanjahiivaa ja vadelmaa löytyy siis tästäkin purkista ja humalapuoli noudattelee panimon totutun fressiä jenkkilinjaa Magnumin ja Citran muodossa. Tölkin esittelyteksti paljastaa, että oluen on ajatuksena olla kepeän salonkikelpoinen seurajuoma, missä se minusta hienosti onnistuukin. Tästä huolimatta sille on paikkansa myös kepeämmissä tilaisuuksissa ja maaseudun rauhassakin, vaikka (uskoakseni) tahatonta vastakkainasettelua rahvaaksi viitatun maalaismaiseman ja seurapiirisopivaksi siistityn citybulevardin välille tekstissä näemmä muodostetaankin.

Omani testasin rypsipeltoa myötäilevän kärrypolun varressa, mutta kilistelisin sen kanssa mieluusti pingviiniksikin sonnustautuneena…

We took this Belgian Ale out of the farmhouse and gave it a makeover that can go anywhere there is good company and special occasions. Adding raspberries it’s absolutely dressed to kill! Using Champagne yeast as well gives both funk and sophistication that’s just as comfy being shared with bankers, bosses or beach bums.

Fat Lizard Saison Rose

Samea, oranssisen punainen, runsasvaahtoinen ja kaunis olut. Vadelma on TUoksussa vahvasti esillä. Vaikka marja selvänä päävärinä vaikuttaakin, ei sen läsnäolo kuitenkaan ole mehevän mehukasta dominointia, vaan hienosti yleisvaaleaa tunnelmaa ohjastavaa, tyylikkäänä kuohuvan marjaviinimäistä sävykkyyttä. Alla varsin vaalea ja kuivahko mallaskenttä, hieman mausteista potkua ja rentoa kesätunnelmaa.

Maku vastaa tuoksun kutsuun eli vadelma maistuu ja banjo soi. Tyylikäs makukokonaisuus on omiaan syrjäyttämään väkinäisen pönöttävät kesäkilisteltävät. Saison Rose sopii hienosti prameammankin tilaisuuden yllätykselliseksi alkumaljaksi, mutta petaa mutkattomuudellaan ja kepeydellään sijansa myös rennompaan kesäoleiluun.

Vadelman lisäksi mausta löytyy kevyttä saisonmausteisuutta, pientä katkeron puraisua ja ohuen hapantakin sivallusta. Nimi loi myös mielikuvan ruusuista, joiden aromia olen myös marjaisasta maustakin löytävinäni. Sitruksista sävyä, kuplivaa kepeyttä…

Kesän makuja ja tunnelmia, tyylillä, taidolla...

Pisteet: 37/50

Cool Head Brew Over The Galaxies v2.0

Tyyli: New England IPA
Alk.%: 7,0
Panimo: Cool Head Brew, Tuusula, Suomi

Heinäkuun helteiden mukana Alkoon saapui myös samea tuusulalais-IPA. Cool Headin Over the Galaxies NEIPAn ensimmäinen versiointi jäi minulta aikanaan kokematta, mutta nyt markkinoille saapunut, hivenen viilattu (lue: runsaammin humaloitu) 2.0-versio lähti mukaan lähi-Alkon hyllystä.

Nimi antaa osviittaa tuotteen luonteesta. Galaxyahan tähän on sopivasti tungettu, mutta myös Vic Secretillä on paikkansa makukentässä. Aussihumalten alla makaa Golden Promise –maltaista rakennettu pohja. OtG ei kuitenkaan kuulu tyylilajin mehukkaimpien tuotteiden joukkoon vaan jää runsaassa trooppisuudessaan aika tuhdiksi kokemukseksi eli on enempi sellainen tunkkaisen sitrushedelmäinen, joskin ajan myötä aukenee ja parantaa juoksuaan.

Cool Head Brew Over The Galaxies v2.0

Samea, ananasmehumaisen keltainen eli vähän haalea, mutta silti mehukkaan näköinen. Tuoksu on hyvin hedelmäinen, jopa vähän raskas. Greippistä terävyyttä, pientä mausteisuutta, aika runsasta menoa noin ylipäänsä.

Maku on vähän suoraviivaisempi, napakampi, eikä ehkä ihan niin hyvä. Ihan jees toki, ei huippu kumminkaan. Paljon hedelmää, lähinnä vaaleasävyistä mallia eli ananasta, mangoa ja nektariinia. Loppua kohden korostuvaa greippiä, hiven myös potkivaa pippurisuutta.

Aika hyvää sittenkin, alkuun ei oikein iskenyt mutta kirjoittaessa maku vapautuu ja runsaus puhuttelee lopulta aika syvästi. Ei silti lajin huippu.

Pisteet: 36/50

HIISI Otus Vulgaris IPA

Tyyli: New England IPA
Alk.%: 6,2
Panimo: HIISI, Jyväskylä, Suomi

HIISIn etiketeissä on totuttu näkemään jos jonkinlaisia otuksia, joten ei lainkaan pöllömpi idea antaa se yhdelle oluelle ihan nimeksikin. Sameaa NEIPA-suuntausta edustava Otus valmistui alkujaan Jyväskylässä järjestetyn kansainvälisen luonnonsuojelubiologian alan suurkokouksen, 5th European Congress of Conservation Biologyn (ECCB2018), konferenssiolueksi, mutta etsiytyi elokuun alussa myös Alkon valikoimiin.

HIISI Otus Vulgaris IPA

Otusta kehutaan helposti lähestyttäväksi, pehmeän sameaksi, hedelmäiseksi ja sopivan katkeraksi. Sen lajimääritys tarkentuu alarivillä Vulgaris IPAksi ja ruokaparitukseksi kelpuutetaan ananaspizza. Musasuositus on sentään kunnollisella tasolla eli rehtiä Cypress Hilliä eetteriin vaan!

Oluen etikettiin painettu runontapainen omaa mukavaa pohdiskeltavaa ja ehkä pientä silmäkulman pilkettäkin. Tarttuva, pohtiva ja toimiva. Näin konferenssin jälkimainingeissa mieleen nousee kuitenkin lähinnä kitsaasti suoritetut, tai oikeastaan valtaosin sivuutetut, tapahtuman järjestämisen ympäristökuormitusta paikkaamaan tarkoitetut vapaaehtoiset hiilijalanjäljen kompensaatiomaksut… Ens kerralla sitten?

Otus, viisas hölmöläinen /

tavallinen - pöllömäinen /

tietää mitä maailma etsii /

silti eksyy omiin metsiin.

HIISI Otus Vulgaris IPA

Hyvin samea, vaaleankeltainen ja runsasvaahtoinen olut. Tuoksu on hedelmälihainen, aromikas ja pehmyt. Appelsiininen sitruksisuus, kuivakukkainen parfyymisyys sekä yleinen hedelmäisyys sointuvat sopuisasti toimivassa harmoniassa.

Maku myötäilee tuoksua. Appelsiiniä, sitrusta ja greippiäkin mehevine sisuksineen. Keksimäistä mallasta, kukkaisuutta, havua ja potkivaa mausteisuutta. Mehukas, sopivasti pureva ja varsin helposti lähestyttävä olut greipinsävyisellä, pitkäkestoisella jälkimaulla. Hyvin toimii ja vakiinnuttanee paikkansa lajityylin varmat tapauksetsektiosta. Ei kompurointia, muttei mitään ylimaallistakaan. Rehti.

Pisteet: 38/50

Hofbräuhaus Traunstein Weißbier

Tyyli: Hefeweizen
Alk.%: 5,5
Panimo: Hofbräuhaus Traunstein, Traunstein, Saksa

Vuonna 1612 perustettu Traunstein oli alkujaan puhdasverinen vehnäoluttyöstämö, mutta on sittemmin ottanut tuotantoonsa myös muut perussaksalaiset oluttyylit. Panimon hefeweizen on tullut vastaan jo pariin otteeseen ja kyllähän se hyvin on aina uponnut. Hyvää vehnäolutta ilman suurempia kommervenkkekä tai aukkokohtia. Just niinkun perusvehnän kohdalla pitääkin.

Hofbräuhaus Traunstein Weißbier

Punertavan keltainen, keskirunsaasti vaahtoava olut. Hiiva laskeutuu lasin pohjalle hyvin, hyvin verkkaisesti. Luulen aluksi ettei sitä ole lainkaan mutta lasin yläosaanhan tuo näyttää jumittuneen. Puhtauslaki on painovoimanlakeja mahtavampi...

Pehmyt tuoksu on hyvä. Runsaan vehnäinen, hieman purukuminen ja banaaninen hedelmäinen, mutta sopivan hillitysti. Mausteista hiivaisuutta ja kelpo kesävehnän tunnelmaa.

Maku myötäilee tuoksun linjoja. Vaaleaa, pyöreää vehnäisyyttä, purukumia ja hedelmäistä otetta hieman kevyemmällä banaanin vivahteella. Mausteisuus, neilikkaisuus on lopussa voimakasta ja katkeroakin on mukana aika mukavasti. Kevyttä sitrusvibaakin löytyy. Tuntumaltaan keskirunsas, voisi olla mehevämpikin.

Perusvarma kesävehnä. Mitä tähän lisäämään.

Pisteet: 34/50

Hangaround & Nobody 40250

Tyyli: American Pale Ale
Alk.%: 5,5
Panimo: Hangaround & Nobody Brewing, Jyväskylä, Suomi
Pantu: UG Brewery, Lohja, Suomi

Hangaround & Nobody –kaksikon Lohikoski Ale eli kyseisen maailmankolkan postinumeroa tietoisuuteen tuova 40250 American Pale Ale saapui markkinoille heinäkuun puolivälin jälkeen. Lohjalaisen UG Breweryn luona valmistettu olut on kellaristille tuttu keväällä saadun protopullon myötä ja nyt olikin ilahduttavaa havaita kaupallisen keitoksen vieneen tason ihan hyvin toiminutta kotiversiotakin korkeammalle. Proton kohdalla mieltä kaihertanut rungon vaimea esiintulo on käännetty tällä kertaa eduksi ja sen kepeyttä hyödynnetty raikkautta esiintuovana, aromipuolta suosivana teemana. Oivallinen kumppani kesäiseen oleiluun siis.

40250:n saatavuutta voi kärkkyä kiertolaispanimon kotisivuilta ja oluttahan löytyy etenkin Jyvässeudulta ihan mukavalla laajuudella. Hinta taisi vihreän kortin megamarketissa jäädä parin karvan verran alle neljän euron, mutta en tarkemmin muista kuinka paljon. Vahvuutta oluelta löytyy tosiaan juuri tuon uuden kaupparajan sallima 5,5%, eikä sitä ehkä kepeämmäksi olisi kannattanut tehdäkään. Nyt toimii hyvin, eikä vähiten mukavasti valikoidun yrttikattauksen vuoksi: aromi- ja kuivahumalointia on tuotteen nimittäin siis harrastettu varsin sopivasti (muttei ”liikaa”) ja menosta vastaa humalainen kvintetti nimeltä Summit, Citra, Summer, Ekuanot ja Azacca. Ja siitäpä pääsemme sitten sujuvasti nautintoaiheisiin:

Kesäloma jäi muistoihin epätavallisen kehnojen keliensä vuoksi. Eihän tuommoisilla helteillä mitään voi saada aikaiseksi. Jokamaanantaisen futisvuoron kuivettua kasaan ei iltalenkkikään reilun kolmenkympin lämmöillä houkutellut, joten vetäisin uimahousut jalkaan ja pakkasin oluen reppuun. Luvassa oli omatoimista hengailua parhaassa seurassa – just hanging around with nobody. Mummomankeli parkkiin Päijänteen rantaan johtavan polun päähän ja leiri pystyyn veteen kurkottavan kallioliuskan päälle. Olut auki, katse ulapalle ja syventyminen mietteisiin…

Hangaround & Nobody 40250

Vaaleankeltainen, hivenen utuinen ja valkea vaahtoinen. Tuoksu on pehmeän hedelmäinen, vaalea, raikas ja sitruksinen. Hyvin toimiva.

Maku toistaa tuoksua. Se on kevyt, mutta riittoisa ja rauhalliseen kesäiltaan hienosti istuva. Alussa vaaleaa hedelmää, jonka jälkeen sopivassa suhteessa loppua kohden päätään nostavaa sitrusta. Lopetus on mukavan katkera, jopa odotettua napakampi. Hienosti toteutettu, kesäinen APA.

Pisteet: 35/50

Beer Hunter’s Mufloni Fressewerk

Tyyli: Savuolut
Alk.%: 8,0
Panimo: Beer Hunter's, Pori, Suomi

Beer Hunter’sin tuore Alko-uutuus herätti tarjonnallaan syvän syksyn kaipuun ja se jos mikä on hienon oluen merkki. Fressewerk on osa monopolimyymälöihin rantautunutta pienpanimo-oluiden erikoiserää ja rungokkaana, savuiseksi kuvattuna mallasjuomana se herätti mielenkiintoni.

Kahdeksan prosenttinen, tummahkosävyinen pohjahiivaolut omasikin miellyttävän lämpimän ja pehmyen tunnelman lisäksi sopuisaa palviaromikasta savuisuutta, mikä luonnollisesti tuppaa toimimaan… Niin nytkin. Fressewerk lähti mukaan jo hieman syksyisiä piirteitä enteilleen mökkipiipahduksen rauhaan ja kaatui lasiin retkitäyteisen päivän päätteeksi. Rantasaunalla, tottakai.

Oluen nimestä minulla ei ole mitään käsitystä, eikä saksantaitonikaan hakukoneen kääntäjää pidemmälle riitä. Kai se jotenkin kasvinsyöntiin viittaa, ovathan muflonitkin kovia ruohonjäystäjiä ja olutkin pääsääntöisesti jopa vegaaninen luonnontuote. Perhanan hyvää jokatapauksessa, oli nimitulkinta sitten oikein tai ei…

Beer Hunter’s Mufloni Fressewerk

Kuparisen ruskea, keskirunsaasti vaahtoava olut. Tuoksu on mainio ja syksyltä kaikuva. Muhkea maltaisuus tarjoaa palvikinkkuista savuisuutta, toffeista pehmeyttä, leipäistä tunnelmaa ja mausteisuutta. Hiven havuja, paljon tunnelmaa ja lämpöä.

Maku jatkaa siitä mihin tuoksu meidät johdatti. Palviaromi yhdistyy kauniisti toffeisen pehmyeen, mallasleipäiseen mallaspetiin pedaten oivan alun nautinnolle. Nyt nenään tuivertaa mökkitakan vienoa nokisuuttakin, oivallista.

Loppupuoli tarjoaa hieman kuivempaa särmää pienen lämmöntunteen ja mausteisuuden myötä, mutta myös havuista purevuutta löytyy, minkä myötä aito syysmetsätunnelma pälkähtää mieleeni..

"Tämähän on kuin hämärtyvä mökki-iltatunnelma saunamökin lämmössä" - nestemäisessä muodossa vain. Siitä minä nautin. Siellä mina sen nautin…

Pisteet: 39/50

Pilsner Urquell

Aika nostaa kissa pöydälle. Pilsner Urquell, tsekkipilsin kaikkien tuntema ilmentymä, arvostettu ja kehuttu lagerolut, joka on kuulunut lähikauppojemme valikoimiin ties kuinka kauan. Maistoin joskus, ei iskenyt. Olutharrastus alkoi, maistoin uudestaan. Vieläkään ei tunteita mukana. Urkkia on sen jälkeen mennyt satunnaisia purkkeja silloin tällöin, mutta silti sen hienous on jäänyt sisäistämättä. Maun hienous, tarkennettakoon. ”Perushyvä pils, mistä moinen melu?”

Antipatioihini lienee monta syytä. Tai no oikeastaan mistään vihasuhteesta ei ole kyse, eikä aihetta useinkaan ole tullut edes pohdittua. Maistokokemus on kuitenkin aina päättynyt vähän sellaiseen näh-olotilaan kaudesta riippumatta. Ennen harrastuneisuutta Urkin humalointi oli liian terävää. Olutkiinnostuksen kasvaessa vaaleat lagerit, etenkin nämä ”lähes joka kaupassa aina tarjolla olevat”, jäivät nopeasti no go–vyöhykkeelle ja kun tuli perusasioiden äärelle paluun aika, oli takaraivooni jäänyt soimaan taru ylivertaisesta ja jotenkin käänteen tekevästä klassikosta, jonka jälkeen mikään muu ei maistuisi enää miltään. Loin siis itse oman kuplani, josta tänä kesänä pääsin ehkä lopullisesti ulos, eikä tarvinnut edes Tsekeissä käydä.

Pilsner Urquell

Kävi nimittäin niin, että valtaosa lomasta vietettiin mökillä heinäkuun seksihelteiden tehdessä kotikartanon pihasta infernaalisen pätsin. Kivennäisvesivarannot hupenivat maaseudullakin nopeaa tahtia, mutta myös mallastasapainon ylläpitoon kaivattiin apua pikkukunnan ainoan kyläkaupan suunnalta. ”Jospa minä nyt kuitenkin tuota Urquelia tuosta…” Ja ei kun tuumasta toimeen. Parin viikon megahelteet, iltapuolella maaseudun pikkuteitä ja metsäpolkuja pitkin heitetty juoksulenkki, pulahdus järveen ja ilta-auringon tuijottelua saunamökin terassilla, vain kuikat, rantasipit ja YLE Puhe taustahälynä.

Joko nyt? Jo vain!

Pilsner Urquell

Viiksiä hyväilevän pehmyt ja kuohkea vaahto antaa hienon ensikosketuksen tähän klassikkoon. Ruohikkoinen tuoksu tuottaa kuitenkin saman ”pettymyksen” kuin aina ennenkin. Se on hyvin tasapainoinen, jopa liian kanssa, eikä tuo niin kaunis ja tuore ruohikkoisuus saa arvoistaan huomiota. Tai saa, mutta saisi saada enemmänkin.

Ennakkolatautuneen klassikon osa on kiittämätön, sillä minkä tahansa muun tuotteen kohdalla kehuisin tuoksua – en ehkä vuolaasti, mutta rennommin kumminkin, etenkin jos se kotimaisen pienpanimon tekemää olisi. Hassu juttu, mutta varmaankin totta. Myönnetään.

Maku sen sijaan iskee. Janolla on osuutta asiaan, mutta perhanan hienosti se joka tapauksessa kolahtaa. Syvää ruohoa, joka jatkuu syvälle nieluun saakka, vaaleaa, tasapainoista mutta maistuvaa mallasta. Hento voi, ruohoa tukeva yrttisyys. Tältähän tämä aina on maistunut, mutta kenties nyt tilanne ja olosuhteet on kerrankin saatu optimoitua, sillä olut suorastaan vaatii syventymistä äärelleen, vaikka jano kalvaa nielua.

Yksinkertainen, linjakas ja niin kaunis. Näin heinäkuun helteissä, maaseudun viljamaiden keskellä tämä on olut paikallaan. Sen mausta aistii tulevan sadonkorjuun ja kenties nyt, ehkä ensikerran, ymmärrän sen hienouden, vain unohtaakseni sen syksyn tullen. Kai. Siksi siitä pitää nauttia nyt. Tämä hetki on kaunis.

Ja niin, ei Urkki kuitenkaan parasta Pilsiä makuuni vieläkään ole, mutten minä sitä ehkä enää niin ylihypetettynä pidä. Kehnoahan se ei koskaan ole ollut, en vain ole ymmärtänyt kaikkea. Tokko ymmärrän vieläkään. Josko toinen kierros selventäisi asiaa?

”Urkki ei petä koskaan”– takkini on käännetty.

Muutaman vuoden takainen ensikosketus pizzan "raakagrillaamiseen"

Lämpöä riittämiin tarjonnut kesä on vähentänyt uunin käyttöä eksponentiaalisesti eli ruokaa on valmistettu pääasiassa ulkotiloissa. Senpä vuoksi variaatiotakin on saanut harrastaa ihan kiitettävästi ja peruskyrsän, -biiffin sun muiden normigrillattavien ohella grillissä on tirissyt tavaraa laidasta laitaan.

Grillipizzahan ei mikään uusi keksintö ole, mutta tänä kesänä sitä on tehty tavallista useammin ja myös aiempia vuosia monipuolisemmin tavoin. Etenkin mökillä pizzaa on kulutettu paljonkin ja samalla päästy sinuiksi kotigrillistä poikkeavan vempeleen kanssa. Pizzan väännössä kun grilli tuntuu tekevän aika ison eron.

Aiemmin grillipizzat on tekaistu Ruokapankin simppeliä ohjetta noudattaen eli suoraan grilliritilöillä paahtaen. Tänä vuonna useampi verkkomedia on puhunut foliotaktiikan puolesta, joten pakkohan sitä oli testata. Raakagrillaus (=suoraan ritilöillä) kun vaatii tarkkuutta ja näppäriä sormia onnistuakseen eikä meille ole vieläkään saatu sitä perhanan pizzakiveä hankittua.

---

Kesätestien jälkeen liputan edelleen tuon raakagrillailun puolesta, mutta ei pizzasta huonoa folionkaan kanssa tule ja ehkä se vähän helpompaakin on. Folion kanssa täytevalikoimakin on ehkä hieman laajempi, kun grilliä voi säätää miedommalle lämmölle ilman, että tarvitsee pelätä pohjan kiinnittymistä ritilöihin.

Kotona meillä on pinnoitetut ritilät, mitkä pelittävät hienosti eikä palaneita pohjia muistu mieleeni lainkaan. Mökillä taasen grillataan valurautaisen tason ja samaa ainetta olevan, puoliavoimen ritilän päällä ja etenkin ensimmäisellä kerralla parista pohjasta tuli aika rapeita. Tai siis paikoin pahasti palaneita. Osasyynä lienee myös tästä mallista puuttuvat lämmönjakajat, jotka tasaavat lämmön koko grillin alueelle pistemäisen posotuksen sijaan.

Kotigrillin niksit eivät siis siihen sopineet ja nyt oli se foliokin mukana. Parin uusinnan myötä tulostakin alkoi syntymään ja nyt niksit pitäisi olla vähintäänkin riittävän hyvin hallussa.

Mitoitetaan pohjat grillin ja folion mukaan.

Pohjat saavat viettää grillissä muutaman minuutin.
Folio kannattaa öljytä.

Seuraavaksi pohja pois grillistä, kääntö ympäri ja täytteet kehiin.

Pizzaa tehtiin tosiaan lähinnä mökkimaisemissa ja sisältö määräytyi pitkälti lähikaupan tarjonnan mukaan. Simppeliä menoa siis ja sehän sopii lomaan hienosti. Pohjan tein kotioloista poiketen muutaman tunnin kohotuksella.

Homma menee näin:

Muotoile taikinasta grilliin meneviä pohjia. Itse paistan aika kaksi pizzaa kerrallaan.
Grilli saa odotellessa kuumeta täydellä teholla.
Pohjat nostetaan öljyttyjen folioiden päälle.
Grillin tehot pudotetaan puoleen, ehkä vähän allekin ja pohjat laitetaan sisään. Annetaan paistua kahdesta kolmeen minuuttia.
Pohjat ulos grillistä, kääntö ympäri ja täytteitä päälle. Kannattaa suosia nopeasti tekeytyviä ja sopivan kokoisia (=varmasti ”kypsyviä”) vaihtoehtoja, koska kypsennysaika on uunivalmistusta paljon lyhyempi.
Pizzat takaisin grilliin. Lämpöä voi jopa hieman laskea, jos siltä tuntuu. Paistetaan muutama minuutti, kunnes pohja on kypsä ja täytepuoli miellyttää.
Valurauta varaa lämpöä älyttämän paljon, joten ainakin viimeiset erät valmistuvat melkeinpä jälkilämmöillä. Tässä vaiheessa pohja on myös helppo polttaa, jos paistoaika venyy ja lämmöt paahtavat liian kovalla. Been there ja done that.
Ääntä kohti.

Takaisin grilliin kunnes pohja on valmis ja juusto sulanut. Lämpöä kannattaa laskea reilusti ja itse tein osin jälkilämmöllä koska valurauta varastoi lämpöä vähän liiaksikin.

Valmis pizza.

Toinen versio.

Kukko Bitter

Tyyli: Bitter
Alk.%: 4,2
Panimo:Laitilan Wirvoitusjuomatehdas, Laitila, Suomi

Vihreäkuorinen Kukko Bitter on ollut yksi kesäkauden muutamista ”toistuvista” tuttavuuksista eli kertaostoa useammin lasiin kaatuneista, perusvarman linjan tuotteista. 4,2-prosenttinen Bitter ei oluena sinne sour-NEIPA-taivaan seksiwau-kategorioihin yllä, mutta tokko edes haluaisikaan. Rehti, selkeälinjainen brittipubitunnelma ja tasapainoinen makumaailma on hyvä juuri sellaisena kuin on, ilman suurempia venkoiluja tai hehkututusta-

Suht miedon oluen juotavuus on ns. tapissaan, mutta se tarjoaa myös miellyttävää makusteltavaa. Bitterin mallas- ja humalakattaus on oikeaoppisesti brittiläistä alkuperää (Pilsner, Maris Otter Pale Ale, Light Crystal / Target, Challenger, East Kent Goldings, Fuggles), eikä lopputulosta voi moittia. Verrattaen eleetön olut puhuttelee tuolla vaatimattomalla kauneudellaan ja on toisinnon jos toisenkin arvoinen.

Laitilan Kukko Bitter on suodatettu brittityylinen täysmallasolut, jonka valmistuksessa on käytetty useita englantilaisia mallas- ja humalalajikkeita. Sen maussa on aistittavissa hentoa hedelmäisyyttä ja selkeää maltaisuutta. Kukko Bitterin käymisaste on verrattain korkea, mikä tekee oluesta hieman kuivahkon ja helposti juotavan. Humalointi on tyylille ominaisesti selkeä ja runsas. Tuoksusta löytyykin englantilaisille humalille ominaisia kukkamaisia ja yrttisiä aromeja. Kukko Bitter sopii hyvin seurustelujuomaksi sekä kala- ja itämaisten ruokien kanssa nautittavaksi.

Kukko Bitter

Kaunis, hieman tummankin keltainen olut hienolla vaahdolla. Tuoksu on hyvä ja kovin brittitunnelmainen. Keksimäinen, kevyen toffeinen ja leipäinen mallas toimii vasten kukkaista, hivenen puumaista humalointia. Seesteinen, runsas, muttei voimakas. Hyvältä vaikuttaa.

Makukin on hyvä, hienosti linjassa tuoksun kanssa. Keksimäinen, leipäinen ja syvyyttä tuovan toffeinen mallas petaa hyvän pohjan kevyen pähkinäiselle, kukkaisalle ja lopussa sopivasti purevalle humaloinnille. Mukana on puumaistakin otetta, jälkimaussa yrttiäkin. Miellyttävä kokonaisuus, joka löytää brittijyvän todella hyvin.

Pisteet: 33/50

Kesäloman kirjoitustauko jätti monta arviota pöytälaatikkoon ja osansa tästä seisokista sai myös paikallisen kotiolutharrastaja Hoptimistin luonnonantimista lisävauhtia hakeva olutkaksikko. Tekijänsä sanojen mukaan hieman epävireisiksi esityksiksi jääneet oluet toimivat odotuksia paremmin, vaikka jossain määrin juomien puutteita voikin ehkä allekirjoittaa.

Hoptimisti Orange Lager

Aloitetaan veriappelsiinilla ja mandariineilla tuunatusta lagerista. Hoptimisti Orange Lager on osuvasti Mandarina Bavarialla humaloitu, vaaleapiirteinen lager, johon on keittovaiheessa lisätty veriappelsiinin kuorta. Sitä samaa kuorta löytyy myös käymisastiasta, jonne löysi tiensä myös samaisen hedelmän sekä mandariinin mehu sekä jälkimmäisenkin kuoret.

”Meni puihin. Oluessa sitrushedelmät tuoksuivat käymispöntössä vahvana ja sämpletkin antoivat odottaa paljon. Käymisen loppuun hedelmän aromit muuttuivat kuitenkin ”kypsiksi” kuten näissä vaarana on. Kuoren mukana taisi mennä liikaa valkeaa osaa appelsiineistä ja mandariineistä, josta seurauksena epämiellyttävä karvas maku ja katkeruus vaikka IBUt matalat. Jatkossa less is more –tyylillä tällaiset kikkailut.

Aromikkuutta ja makua oluessa on kyllä, mutta ei ehkä ihan sellaista kuin pitäisi olla.”

Maltaat: Pilsner, vehnä, hunaja, keksi, Cara Pils
Humala: Mandarina Bavaria
Lisäaineet: Veriappelsiinin kuori ja mehu, appelsiinin kuori ja mehu
Hiiva: W-34/70
27 IBU, 9 EBC

Kauniin keltainen ja runsaan vaahdon nostava olut. Tuoksu on sitrushedelmäisen pesuaineinen, mandariininen ja hivenen yrttinen.

Maku on aika raikas ja kesähelteille hyvin sopiva. Mandariiniviba toimii tosi hyvin ja se onkin tuoksua enemmän lähellä appelsiinia kuin lämpimän löllöä pikkuversiotaan. Sitrusta, lopussa kohtalaista katkeruutta ja yrttiäkin. Lagerin kepeä runko pelaa mukana erittäin hyvin, eikä tekijän sadatteluihin prosessin puihin menosta voi yhtyä. Kesäjuomaa parhaimmillaan!

Pisteet: 35/50

Hoptimisti Raspberry Wheat Ale

Vehnäale oli sen sijaan syönyt sisuksiinsa vadelmaa, jota käytettiin käymispöntön täytteenä. Humalana toimii hunajamelonin ja mansikan aromeita antava Hüll Melon ja runkoon on vehnän ja ohran lisäksi ripoteltu myös kaurahiutaleita.

”#2 vadelmaoluttani. Ensimmäinen oli Simcoella, korkeammilla IBUilla, mielestäni tämä toimii jo paremmin. Edellisessä erässä tosin sain vadelman maun pysymään mukana vahvempana, tässä se jää vahvemmin aromipuolella. Kaikesta huolimatta äärimmäisen kelpoisa juoma kesäterassille. Vahvat hiilihapot tekevät tästä mukavan kirpakan.”

Maltaat: vehnä, Pale Ale. Cara Pils, hunaja ja kaurahiutale
Humala: Hüll Melon
Lisäaineet: Vadelmat
Hiiva: US05
17 IBU, 9 EBC, 5%

Punakan oranssinen, kevytvaahtoinen vehnäale. Tuoksu on railakkaan vadelmainen, erinomaisen kesäinen ja aidon marjaisa. Paljon muuta ei nenäni edes halua etsiä, sen verran houkutteleva tuo punamarjan hivenen kirpeä makeus on.

Vadelma on hyvin esillä myös maussa, joka on varsin raikas ja kesään sopiva. Vadelmaisuus on alkuun pensaskypsää, muuttuen kohti loppua sormissa hivenen liiskaantuneeksi, mehukkaaksi ja hivenen kirpeäksi nautinnoksi. Kohtalaisen voimakkaat hiilihapot tehostavat raikkauden tuntemusta ja pientä katkeroakin voi lopusta havaita. Jälkimaku jää vähän kesken, mutta se on kategoriassa ”pikkuvikoja” tässä kohtaa.

Pisteet: 34/50

Hailuodon Gose

Kissmeyer Stockholm Syndrome DIPA

Anders Kissmeyer – pitkä urapolku panimomaailmassa

Paulaner Original Münchner Dunkel

Saimaa Brewer's Special Mosaic Pale Ale

Bell's Kalamazoo Stout

Malmgård Spelt IPA

Malmgård Idaho Wheat IPA

BrewDog Clockwork Tangerine

Timothy Taylor Landlord

Evil Twin I Always Felt Closer to IPAs Than I Did to People

Fat Lizard Saison Rose

Cool Head Brew Over The Galaxies v2.0

HIISI Otus Vulgaris IPA

Hofbräuhaus Traunstein Weißbier

Hangaround & Nobody 40250

Beer Hunter’s Mufloni Fressewerk

Klassikko: Pilsner Urquell - Se toimii sittenkin?

Pizzaa mökkigrillissä

---

Kukko Bitter

Kotioluet: Hoptimisti Orange Lager & Raspberry Wheat Ale

Hoptimisti Orange Lager

Hoptimisti Raspberry Wheat Ale